Kun tyttö, nainen tai vaikkapa nuori tulee kohtaamispaikkaamme ensimmäistä kertaa, ei hän välttämättä heti kerro miksi on tullut. Hän voi osallistua johonkin ryhmistämme, kuuntelee muiden keskustelua, seuraa ohjaajien toimintaa, tunnustelee ilmapiiriä. Myöhemmin, luottamuksen synnyttyä hän rohkenee puhua esimerkiksi omasta yksinäisyydestä, arjen huolista tai jopa kokemastaan väkivallasta.
Niceheartsin toiminnanjohtajana näen, miten avun saaminen alkaa usein luottamuksesta. Tarvitaan paikka, johon voi tulla omana itsenään, ilman lähetettä, täydellistä suomen kielen taitoa tai valmista selitystä omalle tilanteelleen. Tarvitaan ihminen, jolla on aikaa kuunnella — myös seuraavalla viikolla.
Juuri tämän kohtaavan työn jatkuvuus on nyt vaarassa. Monet yhteiskunnalliset päätökset lisäävät niiden tyttöjen, naisten, nuorten ja perheiden epävarmuutta, joita työssämme kohtaamme.
Hallituksen talousarvioesityksen mukaan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) avustuksiin olisi vuonna 2027 käytettävissä noin 190 miljoonaa euroa, kun vuonna 2026 niitä myönnettiin noin 274 miljoonaa. Vähennys olisi siis noin 84 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa. Yksittäisten järjestöjen avustuspäätökset saadaan vasta tammikuussa 2027. Epävarmuuden seuraukset näkyvät kuitenkin jo nyt.
Niceheartsissa olemme joutuneet antamaan irtisanomisilmoitukset 18 vakituiselle työntekijälle. Irtisanomisia voidaan vielä perua osittain tai kokonaan, jos rahoitus sen mahdollistaa. Toimintamme tavoittaa vuosittain yli 4 000 yksittäistä ihmistä. Jokaisen henkilöstöä koskevan päätöksen rinnalla kulkee kysymys siitä, kuinka monelle heistä voimme ensi vuonna tarjota apua, turvallisen ryhmän tai tutun kohtaamispaikan.
Sama huoli koskee laajasti järjestökenttää. Hyvinvointiala Hali ry:n ja SOSTE:n elokuussa tekemään kyselyyn vastasi 416 STEA-avustuksia saanutta järjestöä. Vastaajista 73 prosenttia arvioi joutuvansa supistamaan tai lopettamaan vertaistuki- ja ryhmätoimintaa, 69 prosenttia neuvontaa ja ohjausta. Luvut koskevat koko vastaajajoukkoa, eivät erikseen nais- tai tyttötyötä. Ne kertovat silti, kuinka laajasti arjessa tarvittava tuki on vaarassa vähentyä.
Ihmisen elämässä leikkaus voi tarkoittaa sitä, ettei viikoittaista ryhmää enää ole. Että tutulle ohjaajalle ei saa aikaa. Että paikka, jossa uskaltaisi ensimmäistä kertaa kertoa väkivallasta, sulkee ovensa.
Mihin tämä ihminen silloin menee?
Epävarmuus kasautuu samoihin perheisiin
Järjestöjen rahoitusta on tarkasteltava yhdessä työllisyystilanteen ja maahan muuttaneiden ihmisten asemaan vaikuttavien päätösten kanssa.
Työttömyys oli syyskuussa Tilastokeskuksen tilastojen mukaan korkeampi kuin vuosi sitten. Uuden työn löytäminen voi edelleen olla todella vaikeaa. Työperusteisella oleskeluluvalla Suomessa asuvalle työn menettäminen voi merkitä myös oikeuden menettämistä jäädä Suomeen. Kesäkuussa 2025 voimaan tulleiden muutosten mukaan uuden työn etsimiseen on työsuhteen päätyttyä pääsääntöisesti kolme tai kuusi kuukautta aikaa oleskeluluvan perusteesta ja Suomessa asumisen kestosta riippuen. Tässä ajassa uuden työn löytäminen on todennäköisesti mahdotonta.
Olen huolissani siitä, mitä nämä muutokset yhdessä tarkoittavat perheille. Työn menettäminen, taloudellinen ahdinko ja huoli perheen tulevaisuudesta voivat osua samaan aikaan. Jos samalla katoaa paikka, josta saa apua tilanteensa selvittämiseen, ihminen voi jäädä hyvin yksin. Riski ihmiskaupalle ja hyväksikäytölle kasvaa merkittävästi.
Kaikki maahan muuttaneet, tytöt ja naiset eivät ole haavoittuvassa asemassa. Mutta esimerkiksi väkivalta, trauma, vähäinen kielitaito, luku- ja kirjoitustaidon puutteet tai yksin kannettu vastuu lapsista voivat vaikeuttaa avun hakemista. Silloin palvelun olemassaolo ei vielä takaa, että ihminen pääsee sen piiriin.
Verkkolomake ei auta, jos sitä ei ymmärrä. Puhelinnumero ei riitä, jos oman tilanteen kertomiseen tarvitsee tukea. Järjestön työntekijä voi olla se ihminen, jonka kanssa ensimmäinen yhteydenotto viranomaiseen onnistuu.
Luottamusta ei voi käynnistää uudelleen napin painalluksella
Korona-aikana menetimme yhteyden moniin kävijöihimme. Heidän löytämisensä takaisin toiminnan piiriin vei aikaa. Tämä kokemus muistuttaa siitä, ettei kohtaamispaikan sulkeminen ole vain tauko kalenterissa. Se voi katkaista kuukausien tai vuosien aikana rakennetun luottamuksen.
Järjestöissä naiset ja tytöt löytävät myös yhteisön, käyttävät osaamistaan ja tukevat toisiaan. Kun toiminta vähenee, vähenevät samalla mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa omaan elämään, olla aktiivinen asukas.
Siksi järjestöleikkaukset ovat myös tasa-arvokysymys. Niiden merkitystä on arvioitava sen perusteella, kenen arjesta tuki katoaa ja mitä mahdollisuuksia hänelle jää.
Turvakoti, hyvinvointialueen palvelut ja järjestöjen kohtaamispaikat auttavat eri tilanteissa. Niiden välille tarvitaan toimivia yhteyksiä. Ihmisen elämä ei jakaudu hallinnonalojen tai rahoituspäätösten mukaisiin osiin.
Päätösten yhteisvaikutuksista on kannettava vastuu
Järjestöt tarvitsevat riittävää, ennakoitavaa ja pitkäjänteistä rahoitusta. Päätökset on saatava ajoissa, jotta toimintaa voidaan suunnitella ja mahdollisiin muutoksiin valmistautua hallitusti.
Nyt aikaa ja voimia kuluu irtisanomisten, tilojen ja epävarman rahoituksen selvittämiseen. Se on pois kohtaamisesta ja työn kehittämisestä.
Päättäjiltä tarvitaan myös vastaus suurempaan kysymykseen: mitä tapahtuu, kun toimeentulon ja oleskelun epävarmuus kasvaa samaan aikaan kun maksuton neuvonta, vertaistuki ja turvalliset kohtaamispaikat vähenevät? Kuka auttaa niitä, joille avun hakeminen on jo valmiiksi vaikeinta?
Minulle järjestöjen rahoituksen turvaaminen tarkoittaa hyvin konkreettista asiaa. Sitä, että tyttö, nainen tai perhe voi ensi vuonnakin tulla ovesta sisään ja löytää ihmisen, jolla on aikaa kuunnella.
Millaisen yhteiskunnan rakennamme, jos suljemme tämän oven juuri silloin, kun sitä tarvitaan?
Kirjoittaja: Johanna Sjöholm, Toiminnanjohtaja, Nicehearts ry