Hyppää sisältöön

WahvaNainen

WahvaNainen-toiminta on tarkoitettu maahan muuttaneille ja romaninaisille. 

Meillä saat tukea arkeen, elämäntilanteisiin ja tulevaisuuden suunnitteluun. Voit tulla mukaan juuri sellaisena kuin olet. 

WahvaNainen toimintaa järjestetään Espoossa ja Vantaalla.

Tarjoamme henkilökohtaista ohjausta sekä ryhmätoimintaa, jossa voit tavata muita naisia, harjoitella suomen kieltä, saada vertaistukea, osallistua retkille, liikuntaan ja tehdä käsitöitä sekä viettää aikaa rennossa ja turvallisessa ilmapiirissä.

Ohjaajamme auttavat esimerkiksi arjen asioissa, palveluihin hakeutumisessa ja muissa elämän tilanteissa, joihin tarvitset apua. Tarjoamme myös tukea lähisuhdeväkivallan tilanteisiin. 

Toimintamme perustuu tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen, yhteisöllisyyteen, iloon ja inhimillisyyteen. 

Toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

WahvaNainen toiminta on täysin maksutonta. 

WahvaNainen on turvallisempi tila, jossa sinua kuunnellaan ja arvostetaan. Meille on tärkeää, että jokainen kokee kuuluvansa joukkoon. 

WahvaNainen toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. 

WahvaNainen on toiminut Vantaalla vuodesta 2011 ja Espoossa  vuodesta 2017 alkaen.  

  • Tutustu Espoon WahvaNainen toimintaan.
  • Tutustu Vantaan WahvaNainen toimintaan.

Tervetuloa mukaan!

WahvaNainen toimintaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.