Hyppää sisältöön

Sua varten somessa

Sua varten somessa -toiminnan tavoitteena on olla osa lasten ja nuorten sometodellisuudessa turvallisena, luotettavana ja välittävänä aikuisena – sellaisena, jonka puoleen on helppo kääntyä kohdatessaan kiusaamista, häirintää tai väkivaltaa.

Sua varten tiimi on läsnä ja kulkee mukana lasten ja nuorten some-elämässä, jalkautuen nuorten sisältöjen pariin, kutsuen tuen piiriin, tarjoten yksilöllistä keskusteluapua sekä auttaen eteenpäin nuoria, jotka harvoin löytävät muiden palveluiden piiriin.

Sua varten somessa on yhä Suomen ainoa häirintää ja kiusaamista vastaan suoraan somealustoilla toimiva järjestötaho, jonka palvelut ovat saatavissa valtakunnallisesti.

Tiimi toimii aktiivisesti Tiktokissa, Instagramissa sekä Snapchatissa sekä tehden laajaa suosiota herättäneitä digiturvataitoja vahvistavia viestintäsisältöjä.

Lisätietoa toiminnasta: suavartensomessa.fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Sua varten somessa toimintaa mahdollistavat yhdessä Loisto Setlementti sekä Nicehearts ry.