Nicehearts ry:n Yhteisötalot tarjoavat maksutonta ja matalan kynnyksen toimintaa eri-ikäisille kaupunkilaisille.
Mukaan voi tulla yksin, ystävän kanssa tai perheen kanssa. Jokainen on tervetullut omana itsenään.
Yhteisötalot ovat kaikille avoimia paikkoja, joissa järjestetään ryhmätoimintaa. Yhteisötalojen toiminta on suunnattu eri-ikäisille asukkaille. Toimintaa järjestetään lapsille, nuorille, aikuisille ja perheille. Osallistuminen ei vaadi erityistä taustaa tai aiempaa kokemusta. Jokainen voi tulla mukaan omana itsenään.
Yhteisötalojen toiminta
Talolla voit osallistua toimintaan, tavata muita ihmisiä ja saada tukea arjen eri tilanteisiin. Yhteisötaloille tullaan osallistumaan ryhmätoimintaan tai yksilöohjaukseen. Toiminta on ohjattua ja tavoitteellista.
Yhteisötaloissa järjestetään monenlaista toimintaa. Päivisin on ryhmiä esimerkiksi perheille ja aikuisille. Iltapäivisin ja iltaisin järjestetään mm. harrastuskerhoja, koulutuksia sekä erilaisia tapahtumia.
Toimintaan voi kuulua esimerkiksi yhdessä tekemistä, keskustelua, pelejä, askartelua tai liikuntaa. Koulujen loma-aikoina järjestetään myös maksuttomia päiväleirejä (Espoo).
Omien ryhmätoimintojen lisäksi toimintaa järjestävät myös yhteistyökumppanit. Viikko- ja kuukausiohjelmista voi katsoa itselleen sopivia ryhmiä. Jokaisen ryhmän kohdalla kerrotaan kenelle ryhmä on suunnattu ja vaatiiko osallistuminen ilmoittautumista.
Maksuton toiminta ja tuki arkeen
Yhteisötalojen toiminta on maksutonta.
Yhteisötaloissa voi myös saada neuvoa ja ohjausta erilaisissa elämäntilanteissa. Talolla voi kohdata muita ihmisiä, jakaa kokemuksia ja löytää vertaistukea.
Toimintaa suunnitellaan yhdessä kävijöiden kanssa, jotta se vastaisi mahdollisimman hyvin alueen asukkaiden tarpeisiin. Yhteisötalot ovat turvallisia ja avoimia tiloja, joissa jokainen voi osallistua omalla tavallaan.
Toiminnan arvoja ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus yhteisöllisyys ilo ja inhimillisyys. Toimintamme perustuu kunnioittavaan ja arvostavaan kohtaamiseen, jossa kaikkia kohdellaan yksilöinä. Yhteisömme on monimuotoinen ja toimintamme on sukupuoli- ja kulttuurisensitiivistä. Toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.
Yhteisötalo- toiminta on alkanut Lappeenrannassa ja Espoossa vuonna 2017.
- Tutustu Espoon Yhteisötalon toimintaan.
- Tutustu Lappeenrannan Yhteisötalon toimintaan.
Vuonna 2026 toiminnan päärahoittajat ovat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Espoon kaupunki ja Lappeenrannan kaupunki.