Keskiviikkona 25.11. vietettiin kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Päivä muistutti meitä siitä, kuinka Suomessa liian monelle naiselle oma koti on se vaarallisin paikka, edelleen. Naisiin kohdistuva väkivalta on ensisijaisesti ihmisoikeusloukkaus, jonka kitkemiseksi tarvitaan niin rakenteellisia kuin asenteellisiakin muutoksia.
Suomessa maahanmuuttajanaiset ja vammaiset naiset kohtaavat 2–3 kertaa enemmän väkivaltaa kuin valtaväestöön kuuluvat naiset. Huomioiden heidän haavoittuva asemansa yhteiskunnassamme, on määrä erityisen vakava, vaikka lähisuhdeväkivalta ei suoranaisesti etnistä taustaa katsokaan. Monesti maahanmuuttajanaisiin kohdistuvan väkivallan muodot jäävät piiloon, eikä niiden moninaisuutta tunnisteta aina edes viranomaistyössä.
Aloitin marraskuussa lyhyen sijaisuuden Niceheartsin WahvaNainen-toimintamallissa, jonka tarkoituksena on eri kieli- ja kulttuuritaustaisten naisten kokonaisvaltainen palveluohjaaminen. Kolmen vuoden vaikuttamistyön jälkeen on naisten kohtaaminen ja kokonaiskuvan näkeminen ruohonjuuritason työssä ollut jo lyhyessä ajassa silmiä avaavaa – erityisesti väkivallan ennaltaehkäisy.
Maahanmuuttajanaisten asemasta erityisen haavoittuvan tekevät kielitaidottomuus, palvelujärjestelmän heikko tunteminen sekä se, että oma paikka ja rooli yhteiskunnassa eivät ole vielä löytyneet. Väkivaltatapauksissa naisten aseman entistäkin haavoittuvammaksi tekevät vaihtoehdottomuus, vaikeudet tunnistaa ja sanoittaa väkivallan muotoja sekä heikko tietoisuus omista rajoista ja tarpeista.
Maahanmuuttajanaisten kohdalla palveluohjaaminen ja tukeminen arkisissa asioissa viestivät heille, että heillä on väliä. Naiset saavat mahdollisuuden määritellä oman identiteettinsä uudestaan ennestään tuntemattomien työntekijöiden kanssa, eivätkä he ole enää stereotypioiden vankeja. Tietoisuuden lisääminen lisää myös itsearvostusta ja on erityisen tärkeä muutos kohti tasavertaista elämää. Usein tärkeintä ei ole sen kertominen, mikä on ”oikein” tai ”väärin”, vaan eri työkalujen ja vaihtoehtojen antaminen sekä kunnioittaminen on riittänyt voimaannuttamaan naisia. Esimerkiksi kun nainen tietää, kuinka hakea itse omaa toimeentuloaan tai käyttää omaa pankkikorttiaan, tunnistaa hän paremmin myös väkivallan muodon, joka liittyy siihen, jos joku vie häneltä tämän oikeuden. Tätä kautta tietoisuus omista oikeuksista lisääntyy.
Usein naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan ylhäältä alas vaikuttamistyön ja erityisesti asennemuutoksien kautta. Tämä on äärimmäisen tärkeää, jotta meillä on vahvat rakenteet tukemassa ruohonjuuritason työtä. Maahan muuttaneiden naisten kohdalla vaikuttamistyö, erityisesti asennemuutos ei luonnollisestikaan välttämättä tavoita heitä kielitaidottomuuden vuoksi, minkä takia keskustelu saattaa välillä olla erittäin toiseuttavaa ja epätasa-arvoista. Keskustelua on siis laajennettava, ja myös vaikuttamistyön on tavoitettava eri kieli- ja kulttuuriyhteisöjä, joissa vielä saattaa olla väkivaltaa hyväksyviä normeja.
Suomessa niin sanottu kunniaan liittyvä väkivalta on vielä hyvin tunnistamaton väkivallan muoto. Eri (kunniaan liittyvän) väkivallan muodot ja niitä ylläpitävät yhteisölliset rakenteet sekä niiden ymmärtäminen ovat avainasemassa siinä, kuinka me yhteiskuntana ennaltaehkäisemme ja puutumme kunniaan liittyvään väkivaltaan. Esimerkiksi suomalainen lainsäädäntö ja rikosprosessi eivät aina tunnista yhteisöllistä väkivaltaa, minkä vuoksi rikosilmoitusta laatiessa on tärkeä selventää koetun väkivallan erityispiirteet. Minusta tämä on erityisen arvokas ja tärkeä askel vähemmistöön kuuluville naisille, sillä tätä kautta esimerkiksi tyttöjen sukuelinten silpomisesta säädetään tarkemmin myös rikoslakiin. Miesten saaminen tukipalveluiden piirin auttaa myös (parisuhteessa eläviä) naisia.
Ujuni Ahmed, WahvaNainen toiminta, palveluohjaaja
Recent Comments