Kuukausilahjoittaja

Kuukausilahjoitus on helppo tapa tukea Niceheartsin työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi Suomessa. Pienikin kuukausilahjoitus auttaa varmistamaan turvan jatkuvuuden.

Tule kuukausilahjoittajaksi

Lahjoitetut varat käytetään toimipaikkojen ylläpitämiseen, yksilötyön mahdollistamiseksi ja vertaistuellisten ryhmien sekä avoimen toiminnan järjestämiseksi. Tuellasi mahdollistetaan erilaisten harrastusryhmien, päiväleirien, tapahtumien ja kurssien toteuttamista.

Toiminnan kautta lapset, nuoret ja heidän perheensä saavat varhaista tukea arkeen: mm. ammatillisen tukihenkilön, apua opiskeluihin, harrastusmahdollisuuksia, ystäviä, työ- ja uravalmennusta.

Kommentteja Niceheartsin Tyttöjen tilan ryhmien kävijöiltä:

  • ”Täällä voin puhua ja tiedän, että minua kuunnellaan”  
  • ”Sain uusia kavereita, tyttöjen tila on kotoisa ja turvallinen, rakastan käydä täällä”  
  • ”Olen oppinut uusia asioita ja täältä tulee hyvän olon tunne. Saan olla omanlainen”  
  • ”Täällä kannustetaan eteenpäin, täällä on vapaavalintaista tekemistä, ohjaajat ovat ystävällisiä ja auttavaisia”  
  • ”Nicehearts on minulle kuin toinen koti” 

Tule mukaan toimintaamme antamalla pienen kuukausittaisen summan toiminnan jatkumisen turvaamiseksi. Täytä lomakeeseen yhteystietosi, lisää ohjeita löytyy lomakkeen alta.

 

It is easy to become a monthly donor:

fill in the form and find more information  below.

Tulen kuukausilahjoittajaksi!

Haluan lahjoittaa

Olen yli 18-vuotias / I am over 18

9 + 10 =

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.

Meillä on käytössä e-lasku

Täytä tietosi ja paina “Lahjoita”, niin saat sähköpostia. Pyydämme sinulta tilinumeron ja muut maksutiedot, ja saamme lähetettyä sinulle e-laskun.

We use an e-invoice

Fill in the form and click on “Lahjoita” = Donate. We will send you an email and ask for your bank details. Then we can send you the electronic invoice.

 

Tiedotamme lahjoitusvarojen käytöstä kaikkia lahjoittajia. Saat muutaman kerran vuodessa uutiskirjeen, jossa löytyy eri toimipaikkojen tuoreimmat kuulumiset sekä laajasti tietoa toiminnasta.

We will keep in touch and inform all our perpetual donors about the use of donated funds. You will receive a news letter (mostly in Finnish), where you can find the latest activities and wide variety of information on  all the functions.