Poikkeusaikaa on takana noin puolitoista kuukautta. Erikoinen ja poikkeuksellinen ajanjakso, jossa päivät soljuvat eteenpäin ja viikot vaihtuvat, samoin kuin omat fiilikset työntekijänä. Huoli on ehkä ensimmäinen sana, joka tulee itselle mieleen tässä tilanteessa. Huoli niistä asiakasryhmistä, jotka eivät pysty itse kertomaan tämänhetkisestä tilanteestaan esim. heikon suomen kielen taidon tai luku- ja kirjoitustaidottomuuden takia.
Olen huolissani naisista, jotka ovat yksin kotona ilman verkostoja. Ilman ystäviä ja perhettä, ei mahdollisuutta osallistua mihinkään ryhmätoimintoihin. Vankina omassa kodissa päivästä päivään, seurana vain omat ajatukset. Kun elämässä ei ole muuta, kun olet täysin yksin, ne ajatukset voivat viedä tiloihin, joissa on omat vaaransa. Menneisyyden haamut nousevat pintaan, ja kukaan ei ole estämässä ajatusten virtaa. Olen huolissani, mihin tämä johtaa. Tilanne on myös luonut hyväksikäyttäjien verkoston, jotka raa’alla tavalla yrittävät hyötyä ihmisistä, jotka ovat systeemin armoilla. Kun kukaan viranomainen ei auta käytännön asioissa, löytyy aina ihmisiä, jotka tekevät sitä hyötytarkoituksessa.
Olen huolissani naisista, joilla on väkivallan uhkaa omassa kodissaan. Poliisin tilastot kertovat karua todellisuutta. Kotihälytysten määrä on ollut nousussa koronakriisin alusta alkaen. Kun ollaan tiiviisti yhdessä, tunnelma kiristyy neljän seinän sisällä. Jos ongelmia perheen sisällä on ollut jo aikaisemmin, on suuri todennäköisyys, että ne tulevat kärjistymään tässä tilanteessa. Miten nämä naiset voidaan tavoittaa ja saattaa turvallisesti pois väkivallan uhan alta?
Olen huolissani naisista, jotka ovat yksinhuoltajia. Kotona ovat nyt koululaiset, jotka käyvät etäkoulua ja tarvitsevat apua koulunkäynnissä. Kotona ovat myös päiväkoti-ikäiset, joita äiti ei uskalla viedä päiväkotiin sairastumisriskin vuoksi. Päivät ovat yhtä hullunmyllyä, ilman hengähdystaukoja. Äidit uupuvat ja eivät tiedä, mistä saisivat apua/tukea omaan tilanteeseensa.
Nicehearts ry tarvitsee apuasi tärkeän työn jatkuvuuden varmistamiseksi. Olemme mukana Giving Tuesday Now -varainkeruupäivässä, voit lahjoittaa esim tekstiviestillä.
Huoliviidakko on loputon, mutta siinä vellominen ei auta ketään. Pitäisi keksiä naisten auttamiseksi ratkaisuja. Tämä tilanne aiheuttaa itsessäni suurta ristiriitaa. Halu auttaa on suuri, mutta vallitsevassa tilanteessa keinoja on vähän. Tunnen olevani turhautunut tähän tilanteeseen.
Olen työntekijänä käytännön ihminen, ja olen parhaimmillani silloin, kun saan tavata asiakkaita ja hoitaa heidän kanssaan asioitaan kasvokkain tapaamisella tai mennä heidän kanssaan tukihenkilön roolissa fyysisesti eri paikkoihin. Istuminen kotona etänä, asioiden hoito puhelimella/ sähköpostilla/ muilla kanavilla on haastavaa. Samaan aikaan kuitenkin tiedostan tilanteen, joka on ympärilläni ja mietin mitä voin tehdä. On pakko ajatella positiivisesti, vaikka ympärillä oleva maailma on täynnä negatiivisuutta ja huolta. Ajatella positiivisesti niitä omia asiakkaita, joita pystyy auttamaan ja kuinka se apu saattaa olla heille se viimeinen oljenkorsi jaksaa taas jatkaa omassa elämässään. On jo huomattu, kuinka yksi soitto tai tapaaminen antaa vastaanottajalle voimia, kun hän saa puhua jonkun kanssa edes pienen hetken. Vastaanottaja saa ihmiskontaktin ja tiedon siitä, että joku ajattelee häntä juuri nyt. Myös tietoisuus siitä, että ongelman tai hädän keskellä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ottaa hänet vakavasti ja yrittää auttaa. Se on psykologisesti tärkeä asia ja auttaa jaksamaan eteenpäin.
Viranomaisten tulisi nyt olla saatavilla. Vaikka koronaviruksen pelko on kaikkialla läsnä, tulisi palveluja kehittää paremmiksi ja toimivammiksi eikä huonontaa jo olemassa olevia. Tämä poikkeustilanne on tuonut mukanaan monia ongelmatilanteita siksi, että olemassa olevia palveluja on supistettu ja tilalle ei ole tullut mitään korvaavaa palvelua. Asiakas ei tiedä mihin mennä tai mitä tehdä ongelmien ratkaisemiseksi. Hän seisoo suljetun viraston oven takana, eikä ymmärrä, mitä oveen teipatuissa lapuissa lukee. Hän luovuttaa ja jättää asian hoitamatta,mikä taas aiheuttaa lisäongelmia. Järjestötyöntekijöiden rooli tässä tilanteessa nousee ihan uuteen arvoonsa. Meidän on noustava puolustamaan asiakkaiden oikeuksia ja tuotava esiin ne ongelmat, joihin tarvitaan muutosta. Vain tällä tavalla asiakkaiden huolet saadaan viranomaisten tietoisuuteen ja asiakkaan ääni kuuluville.
Oman työni kohderyhmän eli haastavimmassa asemassa olevien maahanmuuttajanaisten hyvinvointi ja heidän selviämisensä tästä raskaasta ajasta on nyt tärkeintä. Onneksi en ole työssäni yksin, vaan jaan samat ajatukset koko Nicehearts ry:n työyhteisön kanssa. Yhdessä meissä on voimaa!
Satu Nieminen, Niceheartsin palveluohjaaja WahvaNainen-toiminnassa Espoossa
Recent Comments