Yhdistyksemme järjesti 7.3.2024 naistenpäivän tapahtuman, jonka osana DEI-konsultti Fon Krairiksh piti luennon otsikolla ”Purkamassa valkoista feminismiä”. Esitys herätti paljon ajatuksia ja erityisesti jäin pohtimaan, miten valkoinen feminismi ilmenee omalla kentälläni, naisten kotoutumista edistävässä työssä. Kirjoitan tätä valkoisena Suomessa syntyneenä ammattilaisena, joka on alussa omalla polullaan kohti valkoisuuden ymmärtämistä ja antirasismia. Tällä matkalla tulen kompastelemaan ja tekemään virheitä, ja kutsunkin sinut haastamaan ajatuksiani ja käymään kanssani keskustelua.
Tekstissä esittämäni ajatukset rakentuvat paitsi kokemuksilleni, käymilleni keskusteluille, myös asiantuntijoiden kirjoittamille teksteille, joten katsothan lukemiston lopusta!
Mitä on valkoinen feminismi?
Valkoisella feminismillä viittaan ideologiaan ja käytäntöihin[1], joissa edistetään naisten yhteiskunnallista asemaa tavoilla, jotka sekä ylläpitävät valkoisia etuoikeuksia että jättävät huomiotta muiden kuin valkoisten naisten kohtaaman epätasa-arvon ja syrjinnän. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tasa-arvotyössä keskitytään ainoastaan valkoisen, usein keskiluokkaisen, fyysisesti ja henkisesti kyvykkään heteronaisen kokemukseen ja ohitetaan muihin ryhmiin kuuluvien naisten kokemukset ja tarpeet. Valkoiselle feminismille on siis tyypillistä sivuuttaa ne monet toisiaan risteävät tekijät, jotka tosiasiassa asettavat naisia hyvin erilaisiin asemiin yhteiskunnassa.
Valkoista feminismiä ei voi irrottaa historiastaan: eurooppalaisesta kolonialismista ja rotuajattelusta, jossa valkoisuus nähtiin ylivertaisena, ja eurooppalainen tieto, arvot ja käytännöt kehittyneimpinä. Näitä parempina pidettyjä elämäntapoja ja arvoja valkoiset eurooppalaiset naiset veivät kolonisoitujen alueiden yhteisöihin, usein ilman ymmärrystä paikallisista kulttuureista, perinteistä ja elämäntavoista. Näin tehdessään valkoiset eurooppalaiset naiset ylläpitivät etnisiä hierarkioita ja vahvistivat kolonialistisia, sortoon perustuvia valtarakenteita.
Mitä tekemistä tällä kaikella on suomalaisen kototumista tukevan toiminnan kanssa? Miten valkoinen feminismi näkyy kotoutumista tukevassa työssä?
Saviorismi
Saviorismilla tarkoitetaan ajattelu- ja toimintatapaa, missä ”auttaja” kokee velvollisuudekseen ja tehtäväkseen pelastaa, opettaa ja voimaannuttaa toista ihmistä tai ihmisryhmää. Tähän liittyy ajatus siitä, että pelastettava on jollain tavalla avuton, avun tarpeessa ja kykenemätön itse toimimaan, ja pelastajalla puolestaan on oikea tieto ja parhaat ratkaisut. Usein tähän liittyy yksinkertaistava näkemys toiminnan kohteena olevan ryhmän tai yksilön todellisuudesta sekä sisäistetty käsitys omien toimintatapojen ja arvojen paremmuudesta ja oikeellisuudesta.
Käytännön esimerkkinä voi nähdä vaikkapa seuraavan tilanteen: valkoiset suomalaiset istuvat pöydän ääreen keskustelemaan siitä, mitä maahanmuuttajataustaiset naiset tarvitsevat. He laativat hankesuunnitelman ja hakevat rahoitusta suunnittelemalleen toiminnalle. Hankesuunnitelma pohjaa (todennäköisesti) valkoisten, korkeasti koulutettujen suomalaisten laatimiin tilannekatsauksiin ja tutkimuksiin siitä, mitä maahanmuuttajat tarvitsevat. Rahoituspäätöksen tekee (todennäköisesti) valkoinen virkahenkilö tai asiantuntija.
Rahoitus myönnetään ja toiminta alkaa. Toimintaa johtaa (todennäköisesti) valkoinen työntekijä. Toiminta alkaa, mutta kohderyhmäksi määritellyt ”apua tarvitsevat maahanmuttajanaiset” eivät saavu paikalle. Työntekijää harmittaa. Mikseivät naiset osallistu? Miksi he eivät sitoudu tähän toimintaan, vaikka he ihan varmasti hyötyisivät tästä? Käsi pystyyn, sinä kollega, jolle tilanne on tuttu! (Minulle on.)
Esimerkki osoittaa, että toisinaan valkoista feminismiä ilmenee hyvistä aikomuksista huolimatta. Samalla haluan todeta, etteivät hyvät aikomukset oikeuta tällaista toimintatapaa. Edellä kuvatussa kuvitteellisessa esimerkissä kukaan ei pysähtynyt kuuntelemaan osallistujiksi ajateltuja naisia eikä kysynyt heiltä, minkä he ajattelevat olevan heille hyödyllistä ja motivoivaa. Lisäksi järjestäjät rakensivat ongelmaksi naisten motivaation puutteen sen sijaan, että olisivat tarkastelleet kriittisesti omaa toimintaansa. Oliko toimintaa järjestävä taho ehkä luonut käsityksen kohderyhmästä omien ennakkokäsitystensä pohjalta, olettaen jonkin ryhmän tarpeet tietynlaisiksi, unohtaen kyseisen ryhmän sisäisen moninaisuuden?
Yksilökeskeisyys
Toinen tyypillinen piirre valkoisessa feminismissä on sen keskittyminen yksilöihin yhteisöjen ja rakenteiden sijaan. Yksilöön keskittyminen näkyy tutkija Ameera Masoudin mukaan myös suomalaisessa kotoutumiskoulutuksessa. Masoud kirjoittaa, että kotoutumiskoulutus tähtää maahanmuuttajayksilön ”korjaamiseen”. Lähtökohtana on tällöin yksilön viat ja puutteet, joita lähdetään korjaamaan parantamalla tämän työelämä-, verkostoitumis- ja kielitaitoa. Jos yksilö ei näistä toimista huolimatta kotoudu tai työllisty, vika on silloin hänessä, ei esimerkiksi työelämän syrjivissä rakenteissa. Yksilönäkökulma sopii siis huonosti rakenteellisten ongelmien purkamiseen. Masoudin havaintojen mukaan myös rasismi nähdään kotoutumiskoulutuksissa esteenä, joka syrjintää kokevan yksilön tulee ylittää, eikä rakenteellisena ongelmana, johon olisi vastattava yhteiskunnan tasolta.
Oma kokemukseni on, että Suomessa työllistyminen nähdään usein onnistuneen kotoutumisen päätepisteenä. Myös nykyinen hallitusohjelma painottaa työllistymistä kotoutumisena. Väitän, että pelkkä työllistyminen ei kuitenkaan kotouta, vaan väliä on myös työn laadulla ja sillä, mahdollistaako työ kuuluvuuden tunteen, kielen oppimisen, jatkokouluttautumisen, työelämässä etenemisen ja tietysti kunnollisen toimeentulon. Sanomattakin on selvää, että Suomeen muuttaneita naisia tulee jatkossakin tukea kohti työelämää. Kysymys onkin siitä, mistä näkökulmasta ja minkälaisin motiivein työtä tehdään.
Työllistymis- ja kotoutumistoimet ovat ongelmallisia, jos tavoitteena on naisten saaminen mihin tahansa töihin. Tiedämme tuoreesta tutkimuksesta, että suomalaiset työmarkkinat ovat hyvää vauhtia jakautumassa sukupuolen lisäksi myös etnisen taustan ja ihonvärin mukaan. Vastikään Jyväskylän yliopistosta väitellyt Quivine Ndomo osoittaa väitöstutkimuksessaan, että erityisesti ns. kolmansista maista tulevat ihmiset, myös korkeasti koulutetut, työllistyvät Suomessa matalapalkka-aloille pohjakoulutuksestaan ja osaamisestaan huolimatta. Olemmeko siis tilanteessa, jossa ”voimaannutamme” Suomeen muuttaneita naisia hoitamaan meidän vanhuksemme, siivoamaan meidän lastemme koulut, hoitamaan meidän lapsiamme päiväkodissa? Meidän tulisi siis olla todella hereillä sen tosiasian kanssa, että kouluttamalla ja työllistämällä suomeen muuttaneita naisia matalapalkka-aloille tulemme samalla ylläpitäneeksi etnisyyteen, ihonväriin ja alkuperään perustuvia syrjiviä rakenteita ja valkoista etuoikeutta.
Yksilön muuttamiseen tähtäävä ”voimaannuttaminen” ei siis voi olla ratkaisu, jos se tarkoittaa samalla sitä, että rakenteelliset epätasa-arvoa ja syrjintää luovat ja ylläpitävät rakenteet yhteiskunnassa jäävät tunnistamatta. Ilman tunnistamista niitä on mahdotonta purkaa ja muuttaa.
Miten tehdä muutosta?
Omien toimintatapojen ja ajatusvinoumien tunnistaminen on epämukavaa. Väitän, että erityisen hankalaa se on meille, jotka toimimme ”hyvisten” puolella, puhumme vaivattomasti antirasismin ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja ajattelemme edistävämme näitä työksemme. Mutta kuten Fon Krairiksh totesi valkoista feminismiä käsittelevän esitelmänsä lopuksi, yhdenvertaisemman todellisuuden rakentaminen lähtee itsereflektiosta, itsen ja omien toimintatapojen kriittisestä tarkastelusta. Vaikka kaikki valkoihoiset feministit eivät harjoita valkoista feminismiä, ajattelen, että valkoisina ihmisinä meidän on oltava erityisen kriittisiä oman toimintamme ja vaikuttimiemme suhteen ja huolehdittava, että ajaessamme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, pyrkimyksemme ulottuvat oman viiteryhmämme ulkopuolelle. Emme voi myöskään sivuuttaa sitä, että valkoisen feminismin purkamisessa on kyse meille edullisen valta-asetelman purkamisesta. Ilman, että olemme kollektiivisesti valmiita tähän, muutoksen tekeminen on näennäistä.
Lukemista:
Beck, Koa (2021) White feminism : from the Suffragettes to influencers and who they leave behind. Simon & Schuster
Masoud, Ameera (2024) Constructing the integrateable refugee and immigrant through integration policies and practices in Finland. (PhD dissertation). University of Helsinki.
Ndomo, Quivine (2024) The Working Underclass : Highly educated migrants on the fringes of the Finnish labour market. (PhD dissertation). University or Jyväskylä.
Zakaria, Rafia (2021) Against White Feminism. Hamish Hamilton.
[1] Valkoisella feminismillä ei siis viitata vaaleaihoisiin yksilöihin ja heidän tekemisiinsä, vaan historiallisesti rakentuneeseen ajatusmalliin ja sen tuottamiin rakenteisiin, joiden vaikutuspiirissä väistämättä elämme.
Recent Comments